Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

SATAKUNNAN KEKSIJÄT ry.

 

Yksityisen ja työsuhdekeksijän etuja ajava paikallisjärjestö, joka kuuluu Suomen keksijöiden keskusliittoon

Suomen Keksijäin keskusliitto KEKE ry

Keskusliitto on kansainvälisen keksijäliiton IFIAn ((International Federation of Inventors´ Associations) jäsen.

Suomessa toimii 23 keksijäyhdistystä jotka kuuluvat keskusliittoon.

niissä yhteensä noin  1000  jäsentä!

Liity jäseneksi 40 € /vuosi

hintaan sisältyy Keksintöuutiset verkkolehti!

Satakunnan keksijät ry (Satke ry)

Säännöllinen paikallinen toimintamuotomme on joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko vietettävä ns. keskusteluilta, yleensä Suomalaisen Klubin kabinetissa Porin etelärannassa. klo 18.00.

Tilaisuuden osallistujat ja määrä vaihtelee, ajankohdan sopivuuden mukaan. Jäsenistömme koulutustaso vaihtelee tohtoreista kansakouluun. Kun perinteinen keksiminen muuttuu, niin pyrimme myös luomaan yhteyksiä tuottavien, valmistavien ja innovatiivisten henkilöiden välillä. Joukossamme ei ole "patentti" vaatimuksia, kiinnostus alaan riittää. "Paikalla oleviin" jäseniimme voi tulla tutustumaan kuukausi kokoukseemme.

Jos aikamuutoksia, ilmoitus jäsenille erikseen.

Tervetuloa uudet ja vanhat jäsenet!

Keksijän näkökulmasta, ikiliikkuja on  aurinkokuntamme aurinko.

Yrityksiä hallitsevat johtajat, valtioita presidentit,

mutta ihmiskunnan historiaa hallitsevat keksinnöt!

_________________________________

 

AJANKOHTAISTA:

Tiedote ja seuraava kokous:

Helmikuun vuosikokouksessa päätettiin kritiikistä huolimatta jatkaa Keskusliiton jäsenyyttä. Yhdistyksemme toimihenkilöt saavat jatkaa seuraavan kauden. Oleellisia muutoksia seuraavan kauden toimintaan ei toistaiseksi päätetty.

Seur. kokous 3.5.17 ​Klubi Pori Eteläranta klo 18.00

Jäsenet tai jäseneksi aikovat tervetuloa.

Huhtikuun kokouksessa oli hyvin jäseniä paikalla, käsiteltiin keskusliiton kautta tulleet vierailukutsut. Aikaisempien tapahtumien valokuvia sovittiin laitettavaksi pilveen, ja yritetään hankkia myös vanhoja kuvia jos jollakin on. Linkki pilveen toimitetaan jäsenille kun systeemi saadaan toimimaan.

Maaliskuun kokouksessa oli keskustelua tämän kauden retkikohteista ja kokousopaikoista, joten yhteyttä hallitusjäseniin jos ideoita.

​Pieni tiedote viime tapahtumista:

Perinteinen  joulukuun saunailta jouduttiin siirtämään, erilaisten tilojen ja ihmisten yhteen sopivuusongelmien johdosta. Mutta jäsenten toivomuksesta sitä ei ohitettu, vaan siirrettiin tammikuulle. Saunailta oli Hotelli Amadossa normaalin tammikuun kokouksen tilalla ja siellä oli hyvin osallistujia.​

Satken hallitus (5 henkilöä) teki omakustanteisen viikon vierailumatkan marraskuussa Espanjaan Fuengirolaan, hallitusjäsenemme luokse. Jäsenemme hankki sieltä oman asunnon eläkepäiviksi.  Siellä tutustuttiin Espanjan rakentamistilanteeseen, joka alkanut vähän elpyä 2008 pysähdyksen jälkeen. Tutustuimme suuriin rautakauppoihin ja niiden teknisen tavaran valikoimiin, toteamus oli, että paljon samaa tavaraa kuin Suomessa ja Virossa, mutta vielä halvemmalla. Lämpöpumput edullisia, viemäri ja vesijohtoputkien osat melkein "ilmaisia". Posliini osat, laatat laastit tiilet ei maksa juuri mitään, Suomeen verrattuna. Tavara on samaa CE- merkittyä kun EU-n alueella yleensä, ja valinta esim. putkissa pitää tehdä eri paineluokkien mukaan. Asian tekee erikoiseksi että Espanjassakin 21% prosentin arvonlisävero, mutta sitä ei huomaa Suomalainen  hinnoissa. esim. iso olut ravintolassa  1.50 €, puolen litran oluttölkki Lidissä 0,23 €, monet viinit alle euron pullo. Liikuimme Espanjasta hankitulla puoli ilmaisella saksa-autolla jonka kaikki pakolliset maksut vähän yli 200 € vuodessa, ympärilllämme oli nopeat moottoritiet, ilmaiset tai edulliset maksulliset. Mainita kannattaa vielä että jos onnistuu saamaan parkkisakon, sen voi maksaa pysäköintimittariin 24 tunnin aikana, jolloin se maksaa vain 6.55 €. Me "keksijät" näimme että maapallon hinnat tasoittuvat muualla kuin Suomessa. Monet eläkeläiset myyvät Suomessa kalliisti ylläpidettävän omaisuuden ja ostavat Espanjasta eläkepäivät, Aurinkorannikolla noin 20 -30 000 suomalaista, eniten  Fuengirolassa, ja siellä Suomalaisessa koulussa Los Pacosin kaupunginosassa 370 oppilasta. Aurinko rannikolla toimii myös paljon Suomesta tulleita yrittäjiä, joten palvelut saatavissa Suomen kielellä.

Muita lähi tapahtumia:

​Tampereen keksijöistä osallistui lokakuun  kokoukseemme 5.10.  10 henkilöä. Kokoonnuimme klo 18 ensin Jussi- Tuotteeseen jossa Jukka Yli-Kesti esitteli omia keksintöjään ja tämänhetkistä tuotantoaan, joka on itse ideoitujen laitteiden mm. viljansiirtoruuvien valmistusta. Saimme siellä syödä mustaa makkaraa, jota Tamperelaiset toivat säkillisen, vielä jopa kuumana. Jukka esitteli Tamperelaisille myös lentonäytöksen modernilla älykopterillaan, hän piti myös pienen esitelmän kopterin hienoista ominaisuuksista. Jussi-Tuotteesta siirryimme Klubille jossa meille oli kahvit varattuna. Pidimme siellä vielä lyhyet esitelmät. Yrjö Rinta-Jouppi puhui yhteisideastamme eli keksintöjen testaamisesta yrittäjäjärjestöjen kautta. Jukka Yli-Kesti esitelmöi tuotevalmistajan nykytilanteesta, ja tuotteiden tiukasta markkinatilanteesta. Seppo Salmivala kertoi tämän hetken yrityskauppa tilanteesta, ja suuren tarjonnan liikkeelle saamista ns. "huijarivälittäjistä", joista oli tullut omakohtaista kokemustsa.

Satakunnankeks. ry :n aikaisempia tapahtumia:

Koska Suomen Yrittäjät suhtautui myönteisesti ideaamme keksintöjen arvioinnista yrittäjä jäsenillä. Olemme yrittäneet miettiä käytännön toteutusta, johon haluaisimme  ideaa myös laajalta jäsenistöltämme.

Viime toukokuun 4.5.16 klo. 18.00 ulkoilma kokouksen alku oli Kirjurinluodossa, jossa jäsenemme Jukka Yli-Kesti esitteli meille nykyaikaiskaista kuvaus helikopteria. Kopterin monipuolinen toiminta yllätti meidät katsojat kaikki. Kopteri oli 2000 € hintaluokasta, mutta siinä tuntui olevan ominaisuuksia joka lähtöön. Näytöksessä se kävi kuvaamassa Länsitiellä autoja ja Pormestarinluodon liikennettä eli meiltä näkymättömissä, saimme kuitenkin isolta ruudulta katsella näkymiä. Sen nopeus oli tarvittaessa yli 100 km/h ja lentoaika 1/2 tuntia. toiminta etäisyys 5 km. Ohjaus Gps tai oma tai kameran mukaan. Se seurasi myös automaattisesti asetettua " lukittua" liikkuvaa kuva kohdetta aina samalta etäisyydeltä. Ei törmännyt lähellä oleviin esteisiin koska tunnistaa ne tutkalla. Osasi aina automaattisesti palata lähtöpaikkaan ennen kuin akku loppui. Kokousta jatkoimme terassilla lämpimän sään johdosta.

Yritysvierailu ja kokous edellisvuonna Purso-Tools Oy :hyn onnistui hyvin. Purso-Toolsin tarkkuushionta alihankinta on huipputeknologiaa josta on seurannut heille hyvä vientimenestys ja erittäin hyvä tulos. Porin Yrittäjät ry. oli valinnut Purso-Tools Oy:n Vuoden yritykseksi 2015. Innovatiivisena yrityksenä Purso-Tools Oy hakee kehitysideoita myös ympäristöstään tulevaisuuden vahvaan kasvuun.  (www.purso-tools.fi/fi )

Tallinnan vierailu Keksintökeskuksen kutsumana.

( Keksintökeskus toimii Keksintösäätiön alla)

http://keksintokeskus.fi

Lyhyestä ilmoittautumisajasta huolimatta meiltä löytyi ryhmä huhtikuun alussa ( 7 jäsentä ) Keksintökeskuksen Tallinnan matkalle. Vierailimme Tallinnassa tapaamassa Virolaisia ja myös Suomalaisia keksijöitä. Lähdimme Porista keksijä jäsenemme pikkubussilla, ajoimme suoraan laivaan ja sieltä Tallinnan kokoontumispaikkaan, hotelli Metropoliin. Sunnuntaina jäi aikaa käydä tavaraostoksilla paikallisissa kaupoissa, huomasimme että siellä rautakaupat, apteekit, Alkot, autohuollot kasvavat lujaa, ilmeisesti Suomalaisten asiakkaiden ostovoimalla. Totesimme että moni täysin sama tavara kuin Suomessa, on  edelleen puolta halvempaa. Suomen tilanne ei näytä muuttuvan, eikä monopolit kaatuvan. Sanoihan joku pankkiiri että Suomi on korruptoituneimpia maita, liikennepoliisi on kyllä luotettava, mutta miten toimii järjestelmien kilpailu. Kilpailuhan puuttuu monelta alalta tai on säädelty niin että rahastus toimii.

Satakunnankeks. ry :n aikaisempia tapahtumia:

Joulukuun kokous oli saunailta klubilla 3.12.15. Jäseniä oli hyvin paikalla.-

Edelliset kokoukset.

Helmikuun vuosikokouksessa ei tullut hallituksen jäsenien henkilömuutoksia. Keskusliiton kokouksiiin ei valittu vakinaista, vaan kokouksiin osallistuu hallitusjäsen jolle aika parhaiten sopii.

Satakunnan keksijät ry. 2016 hallitus:

Alla helmikuun vuosikokouksessa valitut, kuluvan vuoden vastuuhenkilöt, kokouksessa sovittiin että heidän yhteystietonsa tulevat näkyviin tälle sivulle, jolloin yhteydenotot alan asioissa helpottuvat.

PUHEENJOHTAJA  YRJÖ RINTA-JOUPPI  Pori 050-721789 yrjo.rinta-jouppi(ät)yrj.fi / mm. tuulivoima, tkt

 SIHTEERI Olavi Ojala 0400-595178 Ulvila olavi.ojala(ät)dnainternet.net mm. paalutukset, rkm

RAHASTONHOITAJA Pertti Laurila Pori 050-538842 pertti.laurila(ät)nic.fi / keksijä yrittäjä

Muut hallitusjäsenet:

Mika Kytönen 044-5355706 Noormarkku  lamposaneeraus2012(ät)gmail.com  / lämpöpumppu systeemit

Seppo Salmivala 050-3132256 Pori seppo.salmivala(ät)gmail.com  /  tuotevalmistaja

Mikko Harju-Keturi 050-572 7927 Pori rahake.oy(ät)gmail.com / rakennusala, DI yrittäjä

Jukka Yli-Kesti 0400-590774 myynti@jussi-tuote.fi  / maatalouskone kehittäjä / valmistaja

kokouksessa  hallitusjäseniksi valikoitui liikkeenharjoittajia!

 

Pieni katsaus menneeseen.
 
Satakunnan keksijät ry. on osallistunut erilaisiin tapahtumiin.

 Keskusliiton kokouksiin, erilaisiin luentoihin sekä vapaa-ajan vierailuihin

mm. jäsentenmme merkkipäiviin.

Edellisen vuoden päätös kokous  oli  Econia Yrityspalvelut Oy:n tiloissa Ulvilassa (iso tilitoimisto ), osoiteessa Peltotie 20. Kokous oli samalla yritysvierailu. Toimitusjohtaja Elina Salmivala esitteli meille Econia Oy :n liiketoimintaa, sekä toimitilat joiden edustustiloihin saimme jäädä kokoustamaan ja saunomaan. Econia tarjosi meille myös  kotimaisia tilaviinejä ym.  Jäseniä oli runsaasti paikalla, ja ilta jatkui pitkään..

Pidimme kk kokoustamme myös puheenjohtajan luona ja saimme tutustua nykyaikaiseen tuulen mittaukseen, jota hänen yrityksensä tekee. Toiminta käsittää tiedon keräystä mittausasemilta ympäri Suomen.

Kevätkokousta pidimme myös aikaisemmin jäsenemme Jussin  tehtaalla. Jussi-tuote Oy omistaja Jukka Yli-Kesti  esitteli patentoimiaan keksintöjä. Tuotanto hänellä on aina ollut  omien keksintöjen varassa  ja valmistus hoituu nykyaikaisilla CNC laitteilla. Jussi oli järjestänyt jäsenillemme hyvät tarjoilut.

Kesällä vierailimme sihteerimme paalutus yrityksessä. Tutustuimme uusimpiin peruspaalu keksintöihin, sekä paalujen kautta tapahtuviin maalämmön talteen otto menetelmiin.

Satakunnan keksijät ry. llä oli yhteisosasto. Ellivuoren innopäivillä. Lisäksi 5 keksijäjäsentämme vuokrasi oman osaston, yritykselleen / omille keksinnöille. Miltei kaikki jäsenemme, yleisön lisäksi, kävivät tutustumassa messuihin.

Satakunnan keksijät ry. nimen alla edustivat:

T mi. ARVO JONKKA (polku) potkulaudat,  Arvo.

JUSSI-TUOTE Oy maatalouden siirtoruuvit, Jukka Yli-Kesti.

SAVON LÄMPÖSANEERAUS Oy ilma, ym. lämpöpumput, Mika Kytönen.

Porin Laitepiste Oy Tuplapotku potkup. Seppo Salmivala. 

Satakunnan keksijät ry.  yhteisos. tuotteet, Yrjö Rinta-Jouppi, Erkki Keurulainen, Tuomo Uusitalo.

Oheisena linkki Ellivuoren Teknologia -ja innovaatiopäiviltä 2013.


http://www.youtube.com/watch?v=TBJDGU4PQfM

Elokuvan tekijä Veijo Vaakanainen keke ry.

______________________________________________________________________

 

Keksintöjen sopimusvalmistuksesta:

Keksintöjen ja muiden tuotteiden valmistuksesta Kiinassa, on tullut kyselyjä. Muutamat jäsenemme ovat teettäneet erilaisia tuotteita Kiinassa. Tuotteet on tehty tilaajan piirustusten mukaan, hinta vain "osa" Suomessa teetetyn hinnasta. Sähköpostilla ja Auto cad piirustuksilla voi olla suoraan yhteydessä valmistajiin. Muovimuottien ja niillä tehtyjen osien hinta on ollut hyvin edullinen. Keksijäjäsenillämme on tietoa yhteyksistä.

Me keksijät yleisesti kannatamme valmistusta Suomessa. Tilanne on kuitenkin niin, että protojen rakentaminen Suomessa on kallista, ja jos ei itse ole rakentamistaitoinen, tai ei ole käytettävissä tarvittavaa konekantaa, on proto usein "teetettävä".  Keksintöprotot rakennetaan usein normaalityöstä tulevalla palkalla, harrastus luontoisesti. Monet tuoteideat tarvitsevat muovimuotteja, hammaspyöriä, koneistusosia, jotka Suomessa yksittäiskappaleina veroineen ovat kalliita. Maapallon hintatason tasoittuminen on todennäköisesti hyvin vaikea asia Suomelle. Vaikea asia on myös direktiiveillä lukkoon lyöty tuotemalli, tarkoittaa että 80 % uusista keksinnöistä on laittomia, kun niille ei ole valmista mallia. Uskomatonta.

Eräs keksijäjäsenemme on netistä selvittänyt koneistus ym. yritysten osoitteita Kiinassa, saanut tarjouksia, käynyt itse tehtaissa paikan päällä ja sopinut osien valmistuksesta. Hänen kokemuksensa mukaan yritykset olivat laadullisesti eritasoisia ja hintaisia, toiset yhteistyökykyisiä ja uskottavia. Hän tilasikin mittatilaustyönä tehtyjä hammasrattaita ja muovimuotin, jolla tehtiin siellä osia. Hammasrattaat olivat 50 centistä- euroon / kpl, hän tilasikin useita kappaleita, erikokoisia,  jotka kaikki olisivat maksaneet suomessa yli 10 kertaisen hinnan veroineen. Karkaisutkin olivat onnistuneita. Säästi ilmaisen Kiinan matkan. Ei ihme että Suomessa myydään paljon Kiinassa tehtyjä tuotteita jotka usein naamioidaan näyttämään Suomalaisilta tuotteilta, erilaisilla lipuilla tai vanhoilla Suomalaisilla tuotemerkeillä. Markkinoinnissa kuluttajan annetaan ymmärtää että kysymyksessä voi olla Suomalainen tuote. Esimerkinä. Solifer, Sanifer, Ora, Metsuri, Jönköping, Paavo porakone ym. kaikki Aasian tavaran Suomessa käytettyjä  merkkejä. "Viralliseen" tiedusteluun vastaavat kysyttäessä usein oikein, että  tulee esim. Kiinasta tai muusta halpamaasta. Valmistusmaata ei tarvitse itse tuotteessa kertoa EU- alueella, on ollut ratkaiseva pykälä suomalaisen tuotannon pois siirtymisessä.

Suomessa tuotemerkki voi olla mikä tahansa, kunhan se on vapaa "sitomaton" silloin kun sitä aikoo käyttää tai aikoo rekisteröidä sen.  Tunnetun tuotemerkin voi saada hankittua myös konkurssipesältä. Nämä tunnettuja  merkkejä haluavat  harhauttajat, usein vielä kopioivat perinteisen Suomalaisen tuotteen ulkonäön tarkkaan 1/ 1,  jotta kuluttajien on vaikea erottaa sitä aidosta. Siksi uusissa "aidoissa" Suomalaisissa tuotteissa pitää muistaa patentit, mallisuojat, ja tavaramerkit. Koska, jos Suomessa valmistettu uutuus tuote on niin hyvä, että se pääsee myyntiin Suomessa, sen kopio teetetään varmasti halpamaissa.

Harmillisen usein kopioijat ovat kauppiaita joilla ei ole teknistä asiantuntemusta, ja laittavat näitä suomalaisia "merkkejä" halvimpaan ja huonoimpaan tavaraan, katteen varmistamiseksi. Onneksi patentit, mallisuojat ja tavaramerkit voivat vielä suojata aitoja tuotteita, ja saattavat estää täysin samanlaisena kopioinnin.

Nämä olivat valmistajakeksijöiden kokemuksia.

_______________________________________________________________

Ruotsin retki kevät -13

 Ruotsinmatkan Karlskronaan teimme 1-3.3.13 pikkubussilla ja Baltic Prinses aluksella. Mukana oli muutamia jäseniämme. tutustuimme matkalla Ruotsin omakotitalojen lämmitys järjestelmiin, mukana olleen keksijän sukulaissuhteiden avulla. Ruotsissa olivat maa ym. lämpöpumput hyvin yleisiä. Ostimme myös lämpöpumppuja tuomisiksi koska Pikkubussissamme oli hyvin tilaa. Saimme perusteellisen opastuksen pumppujen laatuasioista ja pitkän aikavälin kokemuksista.

__________________________________________________________________

Esimerkkejä Suomalaisista / Ruotsalaisista keksinnöistä

Emil Henrikssonin  1918 kehittämä ABLOY-lukko / Maiju Gebhardin astiankuivauskaappi / Myös Suomikonepistooli, liekkisulatto metallin valm., AIV rehu, ksylitoli, kolestrolia alentava margariini, bio hajoavat istukkeet luumurtumissa, internetin salaus järjestelmä, ovat suomalaisia.
Ruotsista löytyy, lämpömittari  Celsius / dynamiitti Nobel / jääkaappi  Elekrolux / Tetrapak-tölkki  teki 
Rausingeista yhden maailman rikkaimmista, jakoavain, puhalluslamppu, sydämentahdistin ovat myös ruotsalaisia.

Singerin patentti neulasta, jonka terävässä päässä on reikä, on ollut vaikea kiertää.

___________________________________________________________________

Keksintö ilmapiiri ei nykyisin ole helppo:

Tulevaisuuden keksinnöt näyttävät valuvan kaukoitään. joten haastetta Suomalaisille keksijöille riittää. Yksityisen keksijän on yhä vaikeampi toimia, koska uuden tuotteen markkinoille saaminen vaikeutuu kaiken aikaa, erilaisten rajoitteiden ja vaatimusten johdosta. Uuden tuotteen markkinoille pääsyyn vaaditaan paljon taloudellisia resursseja. Vanhoja tuotteita ja keksintöjä saa tehdä jos "pärjää" Kiinalaiselle kustannustasolle. Yritysten tuoteparannus ideat, ovat vielä keksijöille ja työsuhdekeksijöille  toimivia kohteita. Suurten yritysten toimitusjohtajilta on kuitenkin tullut huolestuttavia uutisia, keksintöjen ja ideoiden valumisesta halvempiin maihin. Suuryritykset teettävät usein Suomessa vuosia suunnitellun testatun työn halvemmassa maassa, esim. Puolassa. Uutisten mukaan myös suunnittelu on siirtymässä sinne, työn perässä. Monet pienet tuotantokeksinnöt tehdään valmistuksen yhteydessä, joten näyttää toistaiseksi huonolta perinteisten  keksintöjen syntyminen Suomessa. Meillä täällä on rakennettu monopoleja ja kieltoja vähän joka alalle. Se tarkoittaa usein sitä että sisämarkkina-aloilla luovuus ja kekseliäisyys estetään säännöillä, joita luovat tällä hetkellä monopoliasemassa toimivat tahot, jotta pystyvät säilyttämään johtavan markkina-asemansa. Keksijöiden on oltava todella ovelia että pystyvät voittamaan nämä esteet ja Suomen työpalkoista "välistä vetävät" tahot.

Jotain monopoleja voi ohittaa esim. ostamalla Virosta

Viime tieto joka huhuna kulkee, kertoo että 100 km säteellä Helsingin Viron laivoista, kaikki merkittävä rakennustavara haetaan Virosta. Tallinnassa rautakaupat ovat kasvaneet valtavan suuriksi pienessä ajassa,esim. Espak

Käytäntöjä muuttanut ilmiö on ollut halpojenkin yksittäis tavaroiden tilaus muista maista, joka lisääntyy kaiken aikaa, kun tekee esim. putkiremontin tai rakentaa uutta,  ei Suomessa kannata enää mennä rautakauppaan tekemään osien hankintaa ilman vertailua. Putkitöissä kannattaa katsoa nettikatalogeista mitä tarvitsee esim. Espak Tallinna. Kun tarvittavat putkiosat on tiedossa, lista niistä sähköpostilla tavarantoimittajille ja odottaa tarjoushintaa. Putkiosien ollessa kyseessä, ei aina edes kannata lähettää tarjouspyyntöä  suomalaiselle toimittajalle, ellei itse kuulu etupiiriin, vaan suoraan esim. Viroon. Sieltä on saatavissa kaikki sama tavara kuin suomalaisiltakin toimittajilta. Täyttävät EU-standardit, jos epäilee niin kannattaa kysyä. Joku kertoi maksaneensa sähkörasia liittimestä, 50 c / kpl Suomessa yllättyi kun sai Tallinnasta 10 c / kpl saman liittimen.

Henkilöautojen perävaunujen valmistus Suomessa on myös loppumassa, jo tällä hetkellä vastaavan Virossa valmistettun näyttää saavan paljon edullisemmin. Tehdasvierailulla Tallinnassa näimme laadukkaat valmistusmenetelmät ja paikallinen johtaja kertoi että heillä palkat mahtuvat 5-7 € haarukkaan, ammattimiehet mukaan lukien. Vielä kun lasketaan muut kulut niin ymmärtää miksi Virolainen peräkärry voi olla paljon laadukkaampi samaan rahaan. Virolainen yrittäjä pystyy myös maksamaan valtiolleen parempaa tuloveroa.

  Koska tavaraa tilataan paljon suoraan netistä, on oltava tarkkana, koska siellä on halvempaa mutta myös paljon kalliimpaa kuin lähikaupassa. Nettirautakaupat usein hinnoittelevat pientarvikkeet yli  normaalihintojen, asiakkaan tietämättömyyden toivossa. Eräs suomalainen televisiossakin mainostava nettirautakauppa myy tarjouksella netissä esim. erästä putkiosaa, hinta yli 12 €, sama putkiosa roikkuu näissä suomalaisissa tarvikekaupoissa seinällä noin 5 € hintaan. Virossa se on 2 €. Ilmeisesti maaseudun ihmiset, jotka ei asu lähellä taajamakauppoja eivät tiedä oikeaa hintatasoa ja tilaavat netistä vertaamatta hintoja.

Olemme tehneet keksijöiden kanssa osienhankinta matkoja, Tallinnaan ja Ruotsiin. Eräs keksijäjäsen sai Tallinnasta rakennustarvikeliikkeestä, ehitus@espak.ee  / poilarit, hanat, jakotukit, putket, kupari ja muovi putken liittimet, myös 15 mm cu/pex puristusliittimet (vaikka virolaiset ei itse käytä 15 mm), sekä muut putket, yli puolta halvemmilla lähtöhinnoilla, joista vielä lisäksi 22 % alennuksen. Teki samalla päivän lomamatkan  Viroon ja kävi itse noutamassa tavaraerän, matkalla tuli hankittua myös talkoo juomat projektiin. Tavaraerä olisi maksanut Suomessa 2000€ sieltä alle tonnilla. Ehitus Espakista saa myös muut rakennustavarat mm.  laatat ja maalit todella edullisesti, esim Tikkurilan maalit myydään Virossa Vivacolor nimellä, mutta vielä edullisempi maaleissa oli silloin Sadolin jota myydään myös Suomessa. Hinnat puolet Suomen hinnoista ja antavat vielä alennuksia. Harmi vaan että tietävät Virossa Suomen hinnat jota käyttävät jo hyväkseen, mutta silti paljon halvempaa.

Eräs rakennusalan yrittäjäkin luuli saavansa Suomesta erittäin hyvillä alennuksilla tavaran, Viroa halvemmalla. Mutta kun huomasi että Virossakin saa tavarasta alennuksia, siirtyi asiakkaaksi Tallinnalaiseen rautakauppaan.

Esim. sama (valmistettu Puolassa) 110x110x110 mm muoviputken T-haara, hinta Suomen rautakaupassa noin 16€ Virossa 4,50€ / (viipurissa 2 €) / Vipuhana 1/2 " kiinalainen 2 € / italialainen 4 € (suomessa käytetty), ei tarvi mitään suhteita riittää kun ostaa.

________________________________________________________________

Vanhempia tapahtumia!

  Jäsenemme TUOMO UUSITALO voitti
marjanpoiminta keksintökilpailun A-sarjan 1 palkinnon
Tyrninpoimintalaitteellaan. Palkintojen jako oli eduskuntatalolla!


Keskusliiton puheenjohtaja Veijo Vaakanainen lähetti videot Iisalmella olleista koulutusluennoista, jotka voi seurata alla olevista linkeistä!

 
http://www.youtube.com/watch?v=Tbj7Hj_1jOA&feature=mfu_in_order&list=UL

http://www.youtube.com/watch?v=L5_RtMsVMQY&feature=mfu_in_order&list=UL

http://www.youtube.com/watch?v=alT_LsAB5hQ&feature=mfu_in_order&list=UL

 Satakunnan keksijöistä oli löytynyt
osallistujia television Kolmen kopla
ohjelmaan.
Kari Kaila oli ollut Tuomo Uusitalon sukanpukimen
kanssa, Keurulainen oli esitellyt omaa
vacuumi avantovesipumppuaan.

Keksinnöt saivat lisäjulkisuutta  joka voi aikaansaada valmistussopimuksia!

_________________________________________________________

YHDISTYKSEMME PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI OVAT PITKÄÄN KEKSINTÖJEN PARISSA TOIMINEITA.

 Nykyinen puheenjohtajamme Tohtori Yrjö Rinta-Jouppi toimi vuosia Suomen keksijöiden keskusjärjestön puh.johtajana. Hän toimi myös Keksintöuutiset lehden pääoimittajana, Yrjö Rinta-Joupin  pääkirjoitus Keksintöuutisista (1/2010) on kopioitu Blogi sivulle. Yhdistyksemme sihteeri Olavi Ojala, on yhdistyksen perustajajäsen, Rakennusmestari Ojala oli valittuna 2010 "vuoden Rakennusmestariksi" Rakennusmestari yhdistyksen toimesta

Yhdistyksemme toiminta on paikallista keksijä "hengisten" välistä toimintaa. Yleistietoa keksintö ja yritystoiminnasta saa valtion ylläpitämiltä laitoksilta ja keskusjärjestöiltä.

Esim. Yrityksen perustamisesta.

Lue lisää keskusliiton jäsensivuilta ja osoitteesta perustayritys.fi .

 Sopimuspohja

 Keksijäin Keskusliitto on laatinut malliasiakirjan keksijän ja keksinnön kaupallistamisen asiantuntijan väliseksi yhteistyösopimukseksi. Sopimuspohja on ladattavissa tästä.

.

_________________________________________________________________   

Keksinnöistä:

Keksintöjen ja ideoiden matka oivalluksesta tuotteeksi kestää usein vuosia. Keksijäyhdistykset ovat syntyneet tarpeesta vaihtaa ja lisätä tietoa keksijöiden kesken. Tuotekehitysvaiheessa on erittäin paljon kysymyksiä, jotka eivät liity suoraan ko. keksintöön vaan sopimuskäytäntöön, testaukseen tai markkinointiin.  Voi olla että joku yhdistyksen jäsen kokemuksensa kautta tietää, miten ei kannata tehdä. Patentin saamisen jälkeen itse ideasta voi kertoa muille, se saattaa nopeuttaa markkinointia. EU-tuomat uudet tuotedidektiivit ovat nostaneet markkinoille pääsyn kynnystä, joten selvitettäviä asioita on aina paljon. Markkinat ovat muuttuneet myös globaaliksi, jolloin pieni ei enää välttämättä ole kaunista, vaan kallista, Käytännössä miltei kaikki ennen kannattava tekeminen on loppunut, kun Kiinasta saa valmiin tuotteen halvemalla kuin Suomesta siihen raaka-aineen.

____________________________________________________________________

 

Paikallisten yhdistysten, keskusteluiltojen tarkoituksena on tukea keksijöitä ja viihdyttää samanhenkisiä ideoiden kehittäjiä. Yhdistyksemme kautta samanhenkiset keksijät voivat tutustua , löytää toisiaan tukevia valmistus ja tuotekehitys mahdollisuuksia. 

Iltaan kutsutaan usein jonkun alan asiantuntija esitelmöimään. Joskus yritys tarjoaa jopa pullakahvit omien "ostosten" lisäksi.

 

Teemme myös vierailuja yrityksiin, ja tutustumme jäsentemme työpaikkaan, kotiverstaaseen, kesämökkiin tai sidosryhmään. Näihin vierailuihin toivoisimme kutsua noin 4 viikkoa ennen ajankohtaa, jotta voimme välittää kutsun jäsenistölle sekä varmistaa osanottajamäärän ja kuljetukset.

 

 

Olemme aikaisemmin vierailleet  mm. Olkiluodon ydinvoimalaitoksella, Pori Energian Aittaluodon ja Reposaaren  (.tuuli)  voimalaitoksilla, Supermagneetti tehtaalla Ulvilassa, Puimuritaehtaalla Porissa. ym. pienemmissä ja suuremmissa tuotantolaitoksissa.

Olemme järjestäneet messumatkoja kotimaahan ja ulkomaille. Vierailimme myös Turunseudun sekä Tampereen keksijöiden järjestämissä tilaisuuksissa. Vuonna 2008 järjestimme  Suomen keksijöiden (keskusliiton) kokouksen Porissa Yliopistokeskuksessa.

Kokemustemme mukaan spontaaneja ystävyyssuhteita on syntynyt, samoin lisäluovuutta, ja on myös löydetty yhteisiä etunäkökohtia. Tulemme jatkamaan myös eri ideanhakumenetelmien ja probleemien käsittelyä toivomusten mukaan.

Uuden tiedon "syntymisnopeus" kiihtyy kaiken-aikaa.

Erityisesti yrittäjien ja keksijöiden on vaikeata saada uutta tietoa riittävän nopeasti, kun vielä kaupalliset "tiedon" jakajat yrittävät rahastaa välistä, jopa hakeutua monopoliasemaan.  Siksi olisikin välttämätöntä että yhteiskunnan varoin pyöritettävät koulut ja opistot, päivittyisivät netissä vanhojenkin oppilaiden luettavaksi ja ajantasaisen tietotaidon saamiseksi. Viime aikoina pakolliseksi tulleet ostettavat direktiivit ja koulutukset ovat saaneet monet pienyrittäjät lopettamaan. Kun kilpailu näistä syistä monilla aloilla jopa loppuu, ja byrokratiaan mukaan lähteneet toimijat pääsevät ehkä monopoliasemaan, nousevat kustannukset, ja seurauksena tulee tehottomuutta ja lisää byrokratiaa. Kuten monella "alalla" Suomessa on jo käynyt. Esimerkkejä monet varmaan tietävät paljon.

 

Vuosittainen jäsenmaksumme on 40€

Haluamme jäseniksi keksintö- ja ideointiasioista kiinnostuneita henkilöitä.

Tule keskustelemaan alan kokemuksista kuukausi tapaamiseemme.

Tässä osoitteessa liittymiskaavake!

http://kekery.fi/jäsenyhdistykset_liity jäseneksi

Uutena nousevana alana on mm. tuuli- ja aurinkoenergiaan liittyvät ideat, joissa vielä riittää patentoitavia ratkaisuja. Erityisesti pientalojen ja kesämökkien osalta.

Keksijää lähellä olevat virastot ja laitokset:

PORISSA  Prh teollisoikeusneuvontaa antaa paikallisesti

Porin TE-keskus Yrjönkatu 20   2 kerr.

Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT

Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämis

keskus

Geologian tutkimuskeskus GTK

Turvatekniikan keskus TUKES

Mittatekniikan keskus MIKES

Matkailun edistämiskeskus

 

Sopimusyhteisöt

Finpro ry

Fintra

Invest in Finland

Keksintösäätiö

Music Export Finland Musex

Suomen Standardisoimisliitto SFS

Suomalais-ruotsalainen kauppakamari

Suomalais-Venäläinen kauppakamari

Suomen Taideteollisuusyhdistys ry

 

Yhteistyössä ministeriön muiden osastojen ja yksiköiden kanssa innovaatio-osasto osallistuu myös työ- ja elinkeinokeskusten (TE-keskukset) innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta -vastuualueiden toiminnan ohjaukseen.  Elinkeinoministeriön innovaatiopolitiikan arviointi on luettavissa netissä.

Kekeryn (keskusliiton) sivuilla lisää linkkejä ja uutisia keksintö ja ideointi toiminnasta.

Tästä klikkaa keskusliiton sivulle.

Sähköiseen patenttiasiointiin 24/7-aukioloaika

 

 

Lisätietoja Satakunnan keksijöiden toiminnasta ja nettisivujen "sisällöstä"

Seppo Salmivala  050-3132256

seppo.salmivala()tuplapotku.fi

Liik. harj.

Keks.hallituksen jäsen

 

 

 

 

 




 




 

 

 

 

 
©2017 Satakunnan Keksijät - suntuubi.com